Tein Pitkäperjantaina aamustaijin kotiterassilla. Aloitin 6.30 ja nyt olen hetken lämmittelemässä ja jatketulla aamukahvilla sillä hyvät eväät on aina linturetkien parasta antia. Aamuhetkistä on jäänyt mieleen, kun ruokinnalla oli oikea värien juhlafanfaari. Sieltä löytyi täysin pikimusta, keltanokkainen mustarastas, vieressä oli koiras punatulkku ja tikli, joka on hyvin värikäs lintu. Perinteinen peippo tuntui aika värittömältä mutta pohjoinen serkkunsa järripeippo puolusti hienosti pohjoisen värejä. Pieni mutta pippurinen vihervarpunen (9 yks) vaikutti olevan alati liikkeessä. Näissä linnuissa tuntui näkyvän sitä upeaa luonnon keväistä väriloistoa joka on aina ensimmäisinä merkkeinä tulevasta uudesta ajasta.
Isolepinkäinen (Timo Palomäki) |
Pikkutikka kuikutteli jälleen tuolla rantalepikossa, kylläkin aamulla vaisusti mutta tunnistettavasti. Varpushaukka liiteli pihan yli kohden Laurilan peltoaukeaa, tikli oli aamun ruokinnan väriläiskänä. Urpiainen on harvinaista herkkua näin sulan maan aikaan. Hetken jouduin katsomaan tarkemmin tätä pientä taapertajaa tuolla ruokinnalla kun se oli yhdessä vihervarpusten seassa. Mustarastaita arvioisin olleen 5-6 kpl mustanpuhuvaa syöksyilijää, punakylkirastaita oli ainakin pari kolme eri yksilöä. Laulurastaan "tick" ääntä kuulin pari kertaa. Lavajärven joutsenpari laskeutui sulaan joka on kauenpana. Yksinäinen kalalokki lensi kohden Lavajärveä ja kuulin harmaalokin ääntelevän etelän kantilla.
Verottiko kylmä ilma päivän lintusaalista? Lopettaessani oli lämpötilka vielä pari astetta pakkasen puolella ja kylmä koillistuuli lisäsi pakkasen purevuutta. Talvi ei tunnu hevillä irrottavan otettaan vaan jäätävä keli muistuttaa meitä pukeutumisen tärkeydestä.
Hemppo langalla (Timo Palomäki) |
Kuten on aikaisemminkin todettu niin aina kannattaa kisata. Sain yhden pihapinna lisää kun onnistuin näkemään rautiaisen, se oli tämän vuoden 60. laji. Muita mukavia lajeja olivat kuovi, kuulin yhden kuovin äänen sekä tietenkin pikkutikka jolla tuntuu olevan reviiri tuolla puron notkossa.
Palokärki kuului Kierumanojalta päin ja sittten oli yksinäinen tikli jälleen ruokinnalla.
Kisassa oli lähellä käydä niin että en olisi nähnyt joutsenta mutta onneksi tuli 4+2 joutsenta Lavajärvelle n 5 min ennen kisa-ajan loppumista.
Kisailu piristää aina, se on todettu, vaikka pakkanen hieman uhittelee, nytkin oli alkaessa jopa -10 astetta ja loppuessa -4 astetta. Kyllä siinä oppii hyvin pukeutumisen tärkeyden, nytkin oli päällä vaatetta enemmän kuin laki sallii, silti tuli välillä aika holotna olo. Lumihiutaleita satelee tässä kirjoittaessani, on oikein varhaiskevään tuntua.
Tein aamustaijin kotiterassilla näin pääsiäispyhien lopuksi. Olin parituntisen kylmässä värjöttelemässä, sain kasaan 27 lajia. Lintujen muutto on täysin pysähdyksissä, johtuisiko kylmästä ilmasta. Aamulämpö oli -10 pakkasta ja aurinko rupesi lämmittämään selvästi ilmaa. Vain viimeiset auringonkukansiemenet tarjolle, saapas nähdä tuleeko vielä ostettua lisää.
Päivän tarjonta oli edellisen kerran toisintoa mutta aina sekaan mahtuu kivoja ylläreitä. Aamun yllätys oli teerien pulputus koillisesta, uudesta suunnasta. Sitten harmaapäätikka kuikutteli myös koillisesta, sekin oli taas kiva kuulla. Päivän toinen tikkalaji oli pikkutikka tuolla puronnotkossa. Palokärki huuteli länsipuolella, päivän neljäs tikkalaji oli tuttu käpytikka joka kävi ruokinnalla. Aika hyvin kun kuulee neljä tikkalajia! Kerran kuulin taas tiklin äänen myös ruokinnalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti